maanantai 20. heinäkuuta 2015

Peppi, kesä 2015


Viime postauksesta onkin taas vierähtänyt aika, Peppi täytti lokakuussa 14v. Edellisessä postauksessa kerroin, että Pepin selkä kuvattiin ja sieltä löytyi luunsiltamuodostumaa. Kivut pysyvät hallinnassa, kun Peppi saa joka toinen päivä 20mg Rimadyliä. Laitan purutabletin kahtia ja molemmat palat ruuan sekaan, hyvin toimii.


Tänä kesänä ei ole liian kuumia säitä ollut. Muutamia aurinkoisia päiviä sentään :) Kesälomareissumme suuntasi tänä kesänä Utsjoelle erämaamökkeilemään. Oli tosi outoa, että VR:n netistä ei voinut ostaa yhtä aikaa autojunalippua ja lemmikkihyttejä, palvelu väitti ettei vapaita hyttejä ole. Puhelinpalvelussa väitettiin samaa, ei ollut vapaita lemmikkihyttejä Turku-Rovaniemi -välillä. Katsottiin jopa viikon verran päiviä eteenpäin ensimmäisestä matkustuspäivätoiveesta. Mietittiin jo, täytyykö koko matka mennä autolla... Kalajoki olisi ollut suurinpiirtein puolivälissä matkaa. Yritin soittaa Sanifaniin kyselläkseni sieltä lemmikkihuonetta. Kahdeksannellatoista soittokerralla respassa vastattiin, heillä ei ole lemmikkihuoneita ollenkaan :-O Päätettiin käydä vielä juna-asemalla kyselemässä lippujen perään. Siellä virkailija sanoi, että heidän järjestelmässään on virhe; kun haluaa ostaa autojunalipun, ei lemmikkihyttejä näy. Virkailijakaan ei nähnyt niitä koneeltaan. Myi meille liput tavalliseen hyttiin, otimme kaksi vierekkäistä ja saimme välioven auki. Virkailija sanoi,että konduktööri saattaa ihmetellä miksi meillä on lemmikki tavishytissä. Ja niin kummastelikin. Selitin asian kun annoin matkaliput. "Eihän tässä ole edes lemmikkilippua!", tokaisi konduktööri. "Siellä se on, muiden lippujen takana", sanoin. Ja niin junamatkamme pääsi alkamaan... Kuvassa Peppi ottaa aamutorkut junan sängyssä.


Utsjoen mökillä Peppi tykkäsi seurailla meidän muiden touhuilua, kipitteli perässä pihalla :) Saunan alla tuoksui Pepin mielestä mielenkiintoiselta, ilmeisesti sopulit viettivät siellä aikaansa. Sää oli aika vilpoinen, +11 joten sääskistä ei ollut älytöntä riesaa ihan joka hetki. Peppi oli aina valmis lähtemään pihalle mukaan (jos sattui huomaamaan että joku lähti, Peppihän on lähes kuuro), olipa sitten kyseessä vaikka huussireissu ;) Sisällä ollessamme Peppi vietti aikaa huilaillen.


Utsjoelta ajelimme omalla autolla Tornioon sukuloimaan. Siellä Peppi jaksoi vähän innostua palloleikeistä. Vauhtia ei ole enää kuin nuorena, mutta kymmenisen kertaa Peppi haki pallon.


Kotimatkalla pistäydyimme Vaasassa, yövyimme Rantasipi-hotellissa. Siellä olemme yöpyneet Pepin kanssa ennenkin. Aina on lemmikki otettu hyvin vastaan; huoneessa on ollut odottamassa aikaisemmin kakkapusseja, koran nameja ja tällä kertaa lemmikille oli varattu huoneeseen oma pyyhe.

Ja loppuun vähän ikävämpää asiaa... Alkukesästä huomasin Pepin takajalan reidessä patin. Patti tuntui irtonaiselta eikä Peppiin vaikuttanut sattuvan kun pattia kokeilin. Viime viikolla, hammasputsauksen yhteydessä siitä otettiin ohutneulanäyte. Näyte lähti patologille jatkotutkimuksiin koska eläinlääkärin mielestä siinä oli mahdollisesti mesenkymaalista alkuperää olevia soluja joissa pahanlaatuisuuteen viittaavat muutokset. Nyt odotellaan pari viikkoa mikä on patologin mielipide asiaan.

Tuli tosi paha mieli, jospa Pepillä ei enää olekaan paljoa elinaikaa. Vanha koirahan Peppi on joka tapauksessa. Alkushokin jälkeen tajusin, että ei kasvaindiagnoosi Peppiä yhtä-äkkiä sairaammaksi tee. Samanlainen kipittelijä tuo koira on kuin ennen ell-visiittiäkin. Ja vaikka kasvain olisikin pahanlaatuinen, ei se tarkoita että Peppi kuolisi tänäön tai huomenna. Meillä voi hyvin olla vielä monta kuukautta, jopa vuosi(a) yhteistä aikaa jäljellä. Tietysti Pepin voinnin mukaan mennään ja jos koiran olo menee huonoksi, tehdään päätös sateenkaarisillalle pääsemisestä. Toivottavasti sitä päätöstä emme joudu lähiaikoina tekemään.



Mukavia kesäpäiviä rotutovereille, muille karvakavereille ja heidän isäntäväilleen!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kevättä kohti!



Elokuisen ell-käynnin jälkeen Peppi söi pari kuuria tulehduskipuläkettä selkäsärkyyn ja sitten selkä ei enää vaikuttanut kipeältä. Kunnes nyt keväällä taas. Huomattiin kipuilu siitä, kun Peppi ei enää mielellään tullut portaita alas, vaan jäi yläkertaan vinkumaan. Tarvitsi "tsemppiä" alastulossa, käsimerkillä piti näyttää että alas saa tulla. Kipulääkettä oli vielä jonkin verran jäljellä, tosin vain parin päivän ajaksi, joten aloitin sen uudelleen. Eläinlääkärille piti tosin soittaa ja pyytää lisää lääkettä jotta kuuri saisi jatkua. Samalla soitolla varasin ajan Pepille selkäröntgeniin. Sain sen heti seuraavaksi viikoksi.

Eläinlääkäri tunnusteli Pepin selkärankaa, tutki jalkojen liikeratoja jne. Ulkona kävin kävelyttämässä Peppiä, eläinlääkärin katsellessa Pepin liikkumista. Peppi aristaa rintarangan loppuosaa, lannerangan alkuosaa. Selkälihakset on jäykät. Lonkat ei ojennu täysin, mutta ihan ok:sti tämän ikäiselle (13½v) koiralle. Jalkojen asennot on ok. Asentotunnot, spinalirefleksit, hyppyytykset ok. Selkäröntgenistä selvisi, että Pepillä on luusiltamuodostumaa lannerangan alkuosassa ja hieman uudisluumuodostumaa lanneristiluuliitoksen nivelessä. Vanhuudesta johtuvaa vaivaa :/ Nyt meillä onkin sitten BioMill-seniorinappuloiden lisäksi ruokaan lisättävää rasvahappovalmistetta; OMEGA AID forte-oraaliliuosta sekä COSEQUIN DS-kapseleita jotka ylläpitää nivelten normaalia toimintaa.

Mutta ne hampaat... Siitä huolimatta, että ollaan lisätty Pepin juomaveteen Vet Aquadent -liuosta, oli Pepin hampaisiin kerääntynyt taas hurjasti hammaskiveä. Vaikka ne elokuussa viimeksi puhdistettiin o.O Samalla rauhoituksella ne siis puhdistettiin. Jatketaan Vet Aquadentin käyttämistä ja lisäksi opetellaan hampaiden harjaamista. Syksyllä piipahdetaan uudelleen hammaspuhdistuksessa.

Selkäkipujen myötä on Peppi päässyt lihomaan talven aikana :/ Nyt sitten pidennetään lenkkejä ja aloitetaan laihdutuskuuria. Lisä liikunta ei tee kehnoa omistajillekaan ;)

Ensi maanantaina Peppi pääsee (joutuu) trimmaukseen. Kokovaltainen koiranhuoltojakso siis viikon sisään :)

Vaikka Pepillä on selässä kremppaa, vielä jaksaa koira olla pirteä! Pihalle tulee mukaan ja koko ajan kipittelee ympäriinsä. Nuuskii, tutkii, seurailee jne. Viereisessä pienessä metsässäkin täytyy välillä käydä tutkimassa hiirten pieruja ja jänisten papanoita ;)

Tässäpä vielä pari kuvaa syksyltä ja talvelta:


Syksyllä etupihan laatoitukselta löytyi paljon kastematoja. Lasten kanssa vietiin ne mansikkapenkkiin turvaan. Siinäpä oli Pepille ihmettelyä kerrakseen - kymmenkunta kastematoa :O


Peppi jemmasi tassujensa alle neuleen ;)


Pepin talvimuoti vuosimallia 2014.

Taidetaanpa tästä lähteä Pepin kanssa tuonne ulos, ihanan aurinkoisesta kevätpäivästä nauttimaan! Suuntana metsä :)

torstai 29. elokuuta 2013

Loppukesän kuulumisia 2013

Ollaan huomattu, että Pepin kuulo on huonontunut. Enää se ei reagoi ovikelloon ollenkaan, menee vasta ovelle jos huomaa jonkun sieltä tulevan. Kesän aikana on lenkit myös lyhentyneet. Ei ole koira enää jaksanut pitkiä lenkkejä, varsinkaan helteellä.

Eilen oli Pepin eläinlääkäri. Varasin ajan hammaspuhdistukseen ja rokotuksiin samalla. Ensin tehtiin normaali tarkastus. Eläinlääkäri kyseli Pepin voinnista ja mainitsin sitten huonontuneen kuulon ja lenkkien lyhenemisen. Korviin ell lupasi kurkata samalla kun Peppi on rauhoitettuna hammaspuhdistukseen. Ell tunnusteli Pepin selkärankaa ja keskiselän kohdalla Peppi aristi, notkautti selkäänsä. Toinen takatassu ei palautunut yhtä nopeasti oikeaan asentoonsa kun ell laittoi tassun "varpailleen". Selkä oli siis kipeä ja se on hidastanut Pepin intoa ja lenkkejä :( Ei me olla osattu ollenkaan arvata, että Pepillä kipua olisi kun ei se ole valittanut. Ajateltiin vaan, että lenkkien lyheneminen johtuu vanhuuden kankaudesta.

Pepiltä oli hammasputsauksessa poistettu hammaskiveä ja yksi hammas :( Muuten suu oli ollut ihan terve ja ell oli voinut antaa rokotukset (jos suussa olisi ollut tulehdus, ei rokotuksia olisi annettu samalla). Peppi oli saanut myös ruiskeena tulehduskipulääkettä selkävaivaan ja saimme kotiin tabletteja kahden viikon kuuriksi. Samalla annan maitohappobakteereja ettei vatsa mene tulehduskipulääkkeestä sekaisin. Heti eilen illalla Peppi oli kuin uutta intoa täynnä - selkeästi kipulääke auttoi. Tänä aamuna Peppi sai kipulääketablettinsa maksalaatikon seassa ja sinne meni kuin kuumille kiville ;)

Kahden viikon lääkekuurin jälkeen katson palaako Pepin selkäkipu vai menikö tulehdus ohitse. Jos selkäkipu näyttää vielä vaivaavan, on minulla resepti jolla saan hakea lisää lääkettä. Ell suositteli röntgenkuvien ottamista Pepin selästä. Katsotaan nyt miten lääkkeet auttaa.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Täällä taas!

On taas aika kaivaa blogi jostain menneisyyden syövereistä. Miten niin unohtunut blogiin kirjoittaminen o.O Kai se Pepin elämä on niin tasaista tallaamista ettei siinä ole mitään kirjoitettavaa - vai onko?!

Edellinen postaus joulukuulta 2011 - siitä on ikuisuus aikaa. Siis lopetetaan turha jaarittelu ja aloitetaan Pepin kuulumisten kerronta.

Meidän perheemme kasvoi yhdellä jäsenellä tammikuussa 2012 kun perheeseemme syntyi kolmas lapsi. Pepille alkaa nämä vauvat olemaan jo tuttuja juttuja, ja uutta perheenjäsentä Peppi kävi heti moikkaamassa kun nyytti kotiin tuotiin ja taisipa vauva nuolaisunkin poskeensa saada. Ennen vauvan syntymää ompelin turvakaukaloon lämpöpussia ja kokeilin sitä kaukaloon. Peppi tuli kiinnostuneena nuuskimaan kaukaloa ja pussia - joko taas?! :P



Siinähän se vuosi 2012 sitten kului... uuteen perheenjäseneen totutellen ja muun perheen touhuja seuraillen. Perinteiset pohjoisen reissutkin tehtiin keväällä ja syksyllä - yöjunaillen tietty. Peppi on jo tottunut junamatkustelija, olenhan minä lasten ja Pepin kanssa matkustellut yöjunalla pari kertaa vuodessa.

Joulukuussa 2012 teimme asuntokaupat omakotitalosta ja tammikuun loppu / helmikuun alku 2013 meni Pepilä ihmetellessä. Ei koira oikein tienny missä pitäisi olla ja mitenpäin. Tavaraa pakkailtiin laatikoihin ja sitä vietiin pois vanhasta kodista. Kun sitten muutettiin uuteen kotiin, oli Peppi sielläkin vielä alussa varuillaan, kuin kysellen "tännekö nyt jäädään?".

Peppi on pysynyt terveenä. Tietty askel alkaa jo olla lenkillä rauhallisempi, onhan ikää jo 12v. Pallon perässä Peppi edelleen jaksaa juosta ja tuoda palloa takaisin, heitettäväksi uudelleen. Ollaankin sanottu että Peppi ei ole vanha niin kauan kun pallo jaksaa kiinnostaa. Vanhemmiten on ruokakin alkanut maistua paremmin kuin aikaisemmin. Peppi syö tällä hetkellä Biomill Adult Mini -kuivamuonaa ja se maistuu hyvin.

Tässäpä hiukka kuvia kuluneelta vuodelta :)

Kesällä ostettiin hulavanne ja kun se unohtui olohuoneen lattialle, Peppi oli mennyt sen sisään nukkumaan :D

Hapsukas kesälomareissulainen.

Kesä! Ja pallo!!


  Nyppiminen vaiheessa...

 Peppi ja siili syksyllä 2012.




sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluntoivotus!

Hyvää, rauhallista Joulua
&
Onnea Vuodelle 2012!
terv. Peppi & kotiväki

torstai 6. lokakuuta 2011

Raasuriepu, hampaaton mummo :(

Peppi kävi tänään hampaiden puhdistuksessa ja samalla reissulla poistettiin kolme heilunutta hammasta :( Jokohan tämä saisi emännän (ja isännän!) kiinnittävän enemmän huomiota koiran hammaskaluston huoltoon?! Puruluita pitäisi Peppi saada syömään, ehkä se alkaakin nyt kun ei enää heiluvat hampaat vaivaa. Hammasharjakin etsitään taas käyttöön ja yritetään muistaa sillä säännöllisesti harjata - kun meille kerta ihan koiranm hammasharja on!

torstai 29. syyskuuta 2011

Pepin kuulumisia

Peppi toipui hienosti anaalirauhasten poistosta ja tuntui että se puolitoista viikkoa (kun tikit oli paikoillaan), oli koiralle yhtä tuskaa. Ulkonakin se yritti tuoda kaikki mahdolliset jutut joita sille voisi heittää ja se voisi hakea. Mutta niin vaan piti pitää lakkoa niin pallon kuin kepinkin heittelyssä. Muutamaa alkupäivien tuhrujälkeä lukuunottamatta ei anaalirauhasleikkauksesta ole aiheutunut haittapuolia.

Ensi viikolla Peppi menee jälleen eläinlääkärille, tällä kertaa hammasten puhdistukseen. Peppi viedään eläinlääkärille jo aamulla ja haetaan sitten iltapäivällä... koira rauhoitetaan jo yhdeksän aikaan ja hammaspuhdistus tehdään silloin. Mutta koska kyseessä on vanha koira (pian jo 11v!), niin on parempi että Peppi saa heräillä rauhoituksesta kaikessa rauhassa, eläinlääkärin valvovan silmän alla.

Ostin Pepille BiOMill -kuivamuonaa kun täällä meidän lähellä asuu sen merkin jälleenmyyjä. Ostin kokeiluun 3kg pakkauksen Adult Senior -ruokaa. Sen pitäisi olla maistuvuudeltaan hyvää ja käytetyt raaka-aineet ovat ihmisravinnoksikin kelpaavia. Jos tuo pöperö Pepille maistuu, niin olisi hyvä hetki unohtaa markettimuonat.

Pian onkin taas aihetta juhlaan, sillä Peppi täyttää 11v 27.10.2011!